Minut valittiin Helsingin yleiseen kirkkovaltuustoon. Ja seurakuntaneuvostoon. Olen pöllämystynyt.
Olen pesunkestävä tapakristitty. Joinakin vuosina tulee käytyä joulukirkossa, toisinaan se jää väliin. Uskontunnustuksessa saatan takellella sanoissa. Rippijuhlakutsuista kyllä ilahdun joka kerta. Jokainen konfirmoitava lapsi hehkuu ainutlaatuista nuoruuden epävarmaa kauneutta.
En väittäisi olevani seurakunta-aktiivi.
Kun etsin tietoa esikoisen rippikoulua varten, törmäsin kotiseurakuntani ilmoitukseen viihdelaulumusiikin kurssista. Kirkossa. Osallistuin ja ihastuin. Kävin toisenkin kurssin, kolmannenkin. Taisin kursseista lehtijutunkin kirjoittaa.
Kurssit järjestettiin kryptassa kirkon alakerrassa. Paikka alkoi muodostua minulle merkitykselliseksi. Kryptan levollinen tunnelma ja ikkunoista eri vuodenaikoina erilaisena siivilöityvä valo rauhoittivat minunkin lepattavaa olemustani.
Huomasin käyväni kirkossa viikoittain. Hämmennyin. Vielä enemmän hämmennyin, kun huomasin, että astuinpa ovesta minä päivänä tahansa, mihin aikaan tahansa, jotain oli aina tapahtumassa. Lauantaisena aamuna aulassa parveili samaan aikaan mustiin pukeutunutta saattoväkeä, yökylässä kirkolla olleita lapsia ja meitä intensiivikurssille kiiruhtavia laulajia.
Oivalsin, että seurakunnalla saattaa olla paljon annettavaa meille kirkosta etääntyneille tapakristityille. Olin kotikirkkooni aivan yhtä tervetullut kuin punaposkiset pyhäkoululaiset. Aloin miettiä, olisiko minulla jotain annettavaa seurakunnalleni.
Vaalikampanja
Kuulin hämmentävän kommentin. Alakerran krypta – kaunis, ihana, meditatiivinen krypta flyygeleineen ja hienoine akustiikkoineen – on kuulema kirkon ainoita tiloja, jonne ei pääse esimerkiksi pyörätuolilla. Päätin, että mikäli minut seurakuntaneuvostoon valittaisiin, työskentelisin esteettömän kirkon puolesta. Kirkkohan kuuluu kaikille.
Vaalikonevastauksiin keskityin. Oli jännittävää ja opettavaista pysähtyä miettimään omaa kantaa eutanasiaan tai minulle tärkeimpiä kirkon toimintatapoja. Ei mitenkään pieniä kysymyksiä.
Vaalikoneen edessä selvitin itsellenikin, että minun kirkkoni kuuluu kaikille. Se kuuluu jokaiselle, eikä keneltäkään tarvitse kysyä, ketä hän rakastaa tai mistä hän on kotoisin. Minun kirkossani viihdemusiikin esittäminen ei johda synnin tielle. (Tiedän kokemuksesta, että jopa Timo Rautiainen & Niskalaukaus -yhtyeen kappaleen saa sovitettua kirkkosaliin sopivaksi.) Minun kirkkoni on yhteiskunnallinen suunnannäyttäjä, joka ottaa kantaa ilmastonsuojelun puolesta.
Vaalikoneen lisäksi keskityin Facebookiin. Jännitti kertoa sosiaalisen median kaveripiirille yrityksestäni uuteen aluevaltaukseen. Tietysti huomasin, ketkä vaikenivat ehdokkuuteni kuoliaaksi. Jokaisesta peukusta ja kannustuksesta kiitän yhä. Kiitän myös jokaisesta saamastani yksityisviestistä. Miten te osasittekaan ottaa yhteyttä aina juuri silloin, kun mieleni oli marraskuisen matalalla?
Oman kaupunginosan Facebook-ryhmässä pyysin luvan ja sain kertaalleen kertoa
ehdokkuudestani. Olen pahoillani sen daamin puolesta, jonka pinna katkesi vaalimainokseeni ja joka katsoi sen vuoksi parhaimmaksi poistua koko ryhmästä.
Seurakuntavaalikampanjani budjetti oli nolla euroa. Sain seurakunnasta vaalityössä jaettavaksi heijastimia. Niitä ojentelin lähinnä vastaantulleille ystäville ja tuttaville kyselemättä heidän maailmankatsomustaan tai kotipaikkaansa. Pari pimeällä liikkunutta ulkoilijaa ehkä säikäytin, kun hyökkäsin lahjoittamaan heijastimia, ihan liikkujien oman turvallisuuden vuoksi. Suurimman osan heijastimista palautin kirkolle lapsille jaettavaksi.
Vaalikampanjani oli alle viisi some-tekoa. Viestintäammattilaisena tiedän niiden olleen sangen hyvin ajoitettuja.
Vaalikampanjani tarkoitti ihmisten kohtaamista. Ei hetkeä ennen vaaleja, vaan jo viikkoja, kuukausia, vuosia ennen. Tunnen paljon hienoja ihmisiä, jotka ovat olleet valmiita jakamaan ajatuksiaan, aikaansa, tietojaan, sanojaan minua varten. Siitä kiitän. Kiitos te.
Kotiseurakunnassani annettiin 1 317 ääntä kirkkovaltuustoon (seurakuntaneuvostoon 1 325). Minä sain niistä 250 (163). Humanistimatikalla se tarkoittaisi melkein 20 prosenttia (seurakuntaneuvostoon 12 prosenttia) äänistä.
Olen totaalisen, täysin häkeltynyt.
413 kertaa kiitos.