Search
  • Musta hyvä kynä

Kokemustoimijana Keski-Suomessa


Nelisenkymmentä silmäparia tuijottaa minua keskittyneesti. Yleisö on hipihiljaa. Pieniä, toppahousuihin pukeutuneita, punaposkisia viidesluokkalaisia.


Olen matkannut keskisuomalaiseen pikkukaupunkiin Aivovammaliiton kokemustoimijana. Koulun jumppasalissa en ole helsinkiläinen toimittaja, vaan äiti, omainen, aivovammakuntoutujan läheinen. Sekä liiton paikalle kutsuma kokemustoimija, jolla on suuri valkoinen rintamerkkikin sitä varten vaatteeseen kiinnitettynä.

Kokemustoimija on kokenut jotain sellaista, jota yleisö mahdollisesti ei lainkaan. Koettu voi liittyä sairauteen, onnettomuudesta selviämiseen, riippuvuuden selättämiseen, vammaan. Tärkein työkalu on oma tarina, sen kertominen ja jakaminen. Puheenvuoro ei kuitenkaan voi olla tunteellinen vuodatus tai itkuinen avunpyyntö. Vierailun tarkoituksena on jakaa tietoa ja ymmärrystä.

Tarina, jonka jaan Keski-Suomessa vitosluokkalaisille on nimeltään ”Kun aivovamma ylimääräiseksi perheenjäseneksi änkesi”. Käytän välineenäni perhealbumin kuvia kuuden vuoden ajalta. Kuvien avulla näytän näillekin vitosluokkalaisille – noin 11-vuotiaille alakoululaisille – miten elämä muuttuu, kun 10-vuotiaalle lapselle tulee aivovamma. Esitykseni väliin olen livauttanut kuvia ja videoklippejä, joissa perheeni aivovammakuntoutujasankari on polkupyörän selässä – aina kypärä päässään.

Vierailuni on näet osa kouluikäisille suunnattua Tee kypärätemppu -hanketta, jossa aivotietouden lisäämisen avulla kannustetaan varhaisnuoria ja esiteinejä käyttämään pyöräilykypärää.

Kertomani tarina, perheeni kokemus, ei suoranaisesti liity kypärän käyttöön. Kerron yleisölle aivovamman vaikutuksista ikätoverin elämään, siitä, miten vammautumisesta aletaan kuntoutua. Keskeytyksiä tulee kaiken aikaa. ”Mikä on aivokasvain?”, kysytään. Joku haluaa kertoa omasta aivotärähdyksestään. ”Osaako sun lapsi enää lukea?”, toinen tiedustelee. Yhtä tyttöä tarinan hurjimmat vaiheet pelottavat. Yritän rohkaista häntä toteamalla, että tuskin olisin koulussa puhumassa, jos tällä tarinalla olisi kovin surullinen loppu.

Sitä vastoin haluan kertoa – painottaa ja alleviivata – että nuorikin ihminen voi elää aivovamman kanssa hyvää, täyteläistä ja rikasta elämää. Senkin kerron, että vammasta huolimatta lapseni suoritti ihan tavallisen peruskoulun ja jatkaa nyt opintoja ammattikoulussa. Kerron, että aivovammankin kanssa elämään mahtuu hyviä ja huonoja päiviä. Pari elämänviisauttakin pyrin puheideni lomaan sujauttamaan.

Odotan paluumatkan alkua pakkaselta suojassa koulun aulassa. Koulupäivä on lasten osalta jo päättynyt, vielä muutama jantteri pelaa portaiden alla puolipiilossa Fortnitea. Vakavailmeinen pikkupoika on päivän viimeisiä poistujia. Hän kiristää pipon päälle pyöräilykypärää ja katselee minua kulmien alta. Sitten hän rohkaistuu ja sanoo:

”Oli hyvä puhe. Kiitos, että tulit tänne sanomaan sen.” Pienen tauon jälkeen totinen nuori herra vilkaisee vielä minua:

”Mää laitoin kypärän. Niinkuin aina. Huomasiksää?”



Kirjoitus on alun perin ilmestynyt Aivovammaliitto ry:n julkaisemassa Aivoitus-lehdessä 1/2019. Olen ensimmäinen Aivovammaliitto ry:n kouluttama läheinen kokemustoimijana.


#kokemustoimija #kokemustoiminta #kokemustoimintaverkosto #aivovammaliitto #aivoitus #mustahyväkynä #mustahyvakyna #aivovamma #teekypärätemppu #teekyparatemppu

  • LinkedIn - Grey Circle
  • Grey Instagram Icon